Harjujärvien kaunis harjunluikero, Muonio

Karttaa tutkimalla olin löytänyt Muoniosta kiinnostavalta näyttävän harjun. Kartan mukaan tämä nimetön maakaistale oli melko korkea ja luikerteli loivan S-kirjaimen mallisena Ison ja Pienen Harjujärven välissä. Yritin tonkia paikasta tietoa etukäteen, mutta en saanut juuri muuta selville, kuin että seutu taitaa olla kalastajien suosiossa.

Kävimme ystäväni kanssa juhannuksena paikalla kävelemässä.

Torniontieltä (E8) kääntyy pieni hiekkatie, joka johdattaa P-paikalle. Tie on noin 1,5 kilometriä pitkä ja pomppuinen, mutta ainakin nyt se oli kutakuinkin ajettavassa kunnossa.

P-paikalta haarautuu kaksi kävelyreittiä: toinen vie Pienen Harjujärven rantaa reunustaville pitkoksille, toinen lähtee polkuna ylös harjun päälle. Me nousimme ensin harjulle.

Harjun päällä meni leveä reitti, ja harju oli ilahduttavan kaunis selkeine linjoineen. Lähes saman tien bongasimme laavun rinteestä, ja laskeuduimme sille johtavaa tietä aina Ison Harjujärven rantaan saakka.

Nautimme laavulla kupit kahvia, jota meillä oli termarissa mukana.

Rannassa piti viettää pieni tovi kuvaamassa ja ihmettelemässä kaunista luontoa. Suopursut tuoksuivat ilmassa.

Lopulta nousimme takaisin harjun päälle ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Peipponen lauloi täyttä huutoa. Harjulla kasvoi pääasiassa mäntyjä, jotka reunustivat sen jyrkkiä rinteitä. Paikoin rinne oli suhteellisen loiva, mutta paikoin myös todella äkkijyrkkä.

Huomasimme, että reitti on merkitty hyvin. Puissa oli sekä oranssit että punaiset maalimerkit ja lisäksi maassa oli puutolppia, joiden päät oli maalattu oranssiksi. Aika ajoin reitin varrella oli myös puisia penkkejä.

Tulipa siellä vastaan yksi luontopolulle tyypillinen infotaulukin, joka kertoi männyn juurista. Siinä luki muun muassa, että männyn pintajuuristo varmistaa ravinteiden saannin, kun taas syvälle tunkeutuvat juuret huolehtivat vedensaannista ja pystyssä pysymisestä.

Kyltissä mainittiin myös, että olemme luontopolulla, mutta ei sen enempää, että mikä tai kenen tekemä luontopolku mahtaisi olla kyseessä. Tämä oli ainoa kyltti, jonka löysimme.

Opasteen vieressä kasvava puu olikin hyvä esimerkki siitä, että mänty selviää pystyssä, vaikka eroosio kuluttaakin kovasti maata sen alta pois.

Kuljettuamme harjun lähes sen toiseen päähän, avartui rinne yhtäkkiä paljaan hiekkaisena. Korpinpojat raakkuivat yläpuolellamme puiden latvoissa. Ystäväni kuvaili, että ääni kuulostaa vanhan naisen parkaisulta, ja niin se totta tosiaan kuulostikin. Kuvaan korpit eivät suostuneet.

Aika ajoin puiden lomasta pilkisti tuntureiden huippuja. Olos oli tietenkin helppo tunnistaa tuulimyllyistään. Takana Pallaksen huiput kylpivät auringossa.

Meitä epäilytti jatkaa matkaa, koska kartan mukaan olisimme lopulta päätyneet isolle Torniontielle, mitä kautta olisi pitänyt kiertää sitten takaisin P-paikalle. Sille tielle emme halunneet, ison tien vierttä ei ole mielekästä kulkea.

Tosin epäilimme kartan paikkaansapitävyyttä muutenkin, sillä olimme jo huomanneet, että vastarannalla olevia pitkoksia ja laavuja ei näkynyt kartalla laisinkaan.

Olisiko järven eteläpäästä kiertänyt jokin kiva polku vastarannalle? Emme lähteneet ottamaan selvää, koska näytti siltä, että kesämökki tai muu vastaava siellä ainakin on. Niinpä käännyimme kannoillamme ympäri.

Harjun pohjoispäässä on muuten runsaat määrät pyyntikuoppia.

Takaisin P-paikalle päästyämme lähdimme ottamaan selvää Pienen Harjujärven rannalla näkemistämme pitkoksista ja laavuista. Huomasimme, että reitti ensimmäiselle laavulle saakka on peräti esteetön! En tullut mitanneeksi matkaa, mutta arvioisin, että parkkipaikalta laavulle on noin 300–400 metriä. Sen suurpiirteinen sijainti näkyy tässä kartassa.

Ensimmäiselle laavulle johdattavat esteettömät, leveät pitkokset.

Laavulla oli daameja kalassa. Siitä eteenpäin pitkokset jatkuivat tavallisina, kapeina. Vähän väliä niistä erkani pieniä luiskia järven rantaan, jotta kalastajat pääsevät mukavasti apajille.

Me päätimme istahtaa hetkeksi lepäilemään ja vettä juomaan yhdelle luiskista. Samalla katselimme harjua nyt hieman toisesta näkökulmasta.

Raatteet puskivat veden alta, samoin lukuisat muut rannan ja suon kasvit. Pinnan alta kohosi jopa vedenalaisen vaivaiskoivun varsia.

Raatteella oli vieras.

Päätimme kävellä vielä kaukaisimmalle laavulle. Siihen koko reitti näytti päättyvänkin. Kartalla tästäkään laavusta ei ole jälkeäkään, mutta näet laavun sijainnin tästä.

Ei ole muuten ihme, että paikka taitaa olla kalastajien suosiossa. Istuskellessamme laavulla ja rannalla hetken aikaa, saimme jatkuvasti nähdä ja kuulla, kuinka suuret kalat plumpsivat pinnan tuntumassa siellä täällä. Yksi setä oli retkemme aikana nostanutkin järvestä komean lohen juhannuspöytänsä herkuksi.

Kauimmaisella laavulla on järvimaiseman lisäksi hieno suonäköala.

Vietimme retkellämme joitakin tunteja, ja matkaa kertyi yhteensä noin kuusi kilometriä, ensin harjun toiseen päähän ja takaisin, ja sitten vielä kauimmaiselle laavulle ja takaisin.

Harjujärvien alue sopii hienosti ainakin pienimuotoiseen retkeilyyn. Alueella viihtyvät varmasti myös lapset, ja esteetön pääsy ensimmäiselle laavulle on mukava lisä paikkaan.

Alueella on helppo poiketa luonnosta nauttimassa, koska se ei ole kaukana Torniontiestä. Tien melu ei kuitenkaan kuulu alueelle häiritsevästi. Moni on varmasti pyyhältänyt tästä ohi lukemattomia kertoja tietämättä koko paikasta mitään. Torniontien risteyksessä ei ole viitoitusta paikalle.

Itse harju ja toisaalta Pienen Harjujärven ranta tarjoavat hyvin erilaisia maisemia, kuin kaksi eri maailmaa. Myös evästelymahdollisuudet ovat erinomaiset, ja hillassakin täällä kannattanee poiketa.

P-paikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7525530, E 357791.

Reitti harjun päällä on merkittu ja selkeä. Iso Harjujärvi. Näkymä rinteen tulipaikalta.
Juhannuksena kukki mm. hilla.
Pieni Harjujärvi.
Pieni Harjujärvi.